6. kesäkuuta 2011

Pikapäivitys, eli kuinka tapetaan aikaa aamulla ennen lähtöä.

Olipas tyhmä syy pitää päivitystaukoa: en päässyt kirjautumaa Bloggeriin koska jostain syystä en saanut olla auto-kirjautuneena kahdella eri koneella. No me gusta, haluan olla koko ajan kirjautuneena kaikkialle myös läppärilläni!

Nytkin kyllä jää vähän kämäiseksi tämä päivitys, koska en ehdi kirjoittaa pidempään (koska tärkeitä jäätelönsyöntitreffejä!). Vorona tagasi minut You are beautiful -meemiin ja teen sen nyt etten unohda!

You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteeenpäin kolmelle (3) muulle!



Kuvaan itseäni ihan naurettavan vähän, joten tämäkään ei ole omalta kameralta vaan jonkun luokkakaverin ottama ja minulle antama. Kuva on keväältä '10, viimeisestä asiakastyöstämme ekalta amisvuodelta. Teimme sarjatyönä hirvittävän läjän liivejä, ja voin sanoa että muistan työjärjestyksen edelleen ulkoa. Huoh. Tässä vaiheessa on näköjään vielä semihyvät fiilikset, veikkaan että viikkoa myöhemmin otetussa kuvassa olisi ollut sikkuranaama ja keskisormi.

(Pitiks näiden selityksien olla lyhyitä? Fat chance!)



Tätä en varmaan ole koskaan laittanut mihinkään? Kirjamessut 2009, ja ihanan ihanat RiE ja YuRi. Mimmit olivat tosiaan WCS-karsinnoissa vieraina ja hengailtiin yhdessä melkein koko viikonloppu. Parhaita tyttöjä, hirveä ikävä. En kyllä varmaan ole kuvan kaunein, kun Arttukin on noin komeana.



Artusta puheenollen. Me ollaan ihan naurettavan huonoja söpöilemään, joten tää on harvinainen kuva. Me vittuillaan enemmän kuin pussaillaan, mut niin se vaan menee. Lol noloo.



No tää nyt on Facebookissa jo esitelty, eikä omalta kameralta ollenkaan, mutta laitan silti koska valmistujaiset, fuck yeah! Valmistuin tosiaan vaatetusompelijaksi (sama asia kuin pukuompelija, paitsi tyhmempiä kursseja ja lepsummat vaatimukset!) tuossa männäviikolla. Mekko on itsetehty ja hattu vastalause rumaa pukuompelijan lakkia vastaan (ja koska en ole pukuompelija).



Jaaa sitten se todellinen naamani! Viime kesän Thage-kuvauksista. Koskin johonkin kakkaan.

En muuten tagaa koska kaikki muut on varmaan tän tehneet. Oon sillee perseestä.

Tulossa pian: "APUA DESUCON ON IHAN KOHTA JA MITÄÄN EI OLE VALMIINA AAARGH"-päivitys.

1 kommentti:

  1. DESUUU! :) Siellä siis nähdään! :)
    Omakin cossi pahasti vaiheessa, plus pitää auttaa miestä omassaan :D

    VastaaPoista