9. marraskuuta 2010

Lollol lokakuu, mikä paska kuu. Hirvittävä kiire ja stressi, jonka seurauksena Kirjamessuviikolla kärsin joka päivä jäätävästä stressipäänsärystä ja sydämentykytyksestä, ja messuiltä jäi lahjaksi karsea flunssa. Huippua! Sitä voisi yrittää vähän hillitä omaa menoaan.

No mutta, mitä tehdä, kun edessä on nahkatakin tekeminen, et omista teflon-paninjalkaa ja käyttötili sanoo "LOL ET VOI OSTAA MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ!"? Sitten keksitään omia patentteja.



Tällä maalarinteippiviritelmällä olen hurruutellut iloisesti tikkauksia tekonahkatakkiin. A+! Kaipa se oikea paininjalka pitäisi hankkia, mutta omat cosplayt ei nyt ole niin tärkeitä että jaksaisin sen muutaman kympin panostaa kun näinkin onnistuu.

No mitä nahkatakkia tässä sitten oikein on synnytetty? No tietenkin uutta cosplayta Artulle tämän syksyn rientoihin, eli WCS-karsintoihin ja J-Popconiin. Jälkimmäiseenhän olisi ihan sama laittaa vaikka vanhoja riepuja, koska eipä tanskalaiset tiedä onko ne uusia vai ei, mutta tulimme siihen tulokseen että hittolainen kyllähän sitä pitää uusia rytkyjä saada kun lähtee maailmalle Edustamaan. Varsinkin kun ainakin itse koen taitojeni karttuneen ja vuoden takaisetkin puvut näyttää sisäsaumoista hirvittävälle. Hyvin tätä kehitystä kuvaa se, että nahkatakin sisäpuoli on Täydellinen, kun taas viimesyksyinen Seras-jakkuni näyttää sisältä lähinnä siltä että ompelija on todennut "LOL IHA SAMA :D", mikä on itseasiassa aika todenmukainen kuvaus. Aika alkoi olla tiukalla joten totesin että paskaaks täs mitään alavaroja. Tämä tarkoittaa myös sitä että tämä nahkatakki on ensimmäinen tekemäni vuoritettu päällysvaate. Jee, hyvä minä!
(Eikä nyt puhuta hihoista, joista tuli kaikesta kaavoittamisen tuskasta huolimatta liian tiukat olkapäistä, joten takki ei istu täydellisesti. Mutta sisäsaumat on kauniit!)


No More Horeos! Kuvaajana Mitol Berschewsky






Niin hilkulle kuin se menikin, puvut saatiin sellaiseen kuntoon että kehdattiin lähteä ulkomaailmaan. Hahmothan ovat Travis ja Bad Girl No More Heroesista. Valkkasimme ne sillä perustella että "lol vitsin siistejä hahmoja!", ja koska ainakin Travis on ihan nappiosuma Artulle. Plus, tarpeeksi yksinkertaisia tälle kiiresyksylle. Onnistuimme jakamaankin hommia sen verran että molemmille riitti teksää loppumetreille asti.
(Täyden avoimuuden nimissä kerrottakoon että emme kumpikaan ole vielä pelanneet kyseistä peliä joten olemme kamalia cosplay-kerettiläisiä, mutta ~*WE DON'T GIVE A SHIT!*~)

World Cosplay Summitin karsinnat olivat oikein muikea show. Olimme siis tuomaristossa, kuten viime vuonnakin. Aamulla iski vähän paniikkia kun osa kisaajista jätti tulematta. Loppujen lopuksi kisaajia olikin vain neljä paria, eli aika hintsusti. Parien vähyys johti myös ikäviin tilanteisiin palkintojenjaossa, joka ei ollut yhtään siistiä. Kisan taso oli kuitenkin melko loistava! Puvut oli hienosti tehtyjä, ja esityksiä oli selkeästi mietitty ja harjoiteltu. Heräsi kuitenkin keskustelua kisan siirtämisestä, koska sekä osallistujien että katsojien vähyys johtunee ainakin osittain tuosta lokakuun lopun messuspektaakkelista. Itse selvittelen vielä ajatuksiani flunssan vietyä älyni, mutta jos joku lukija haluaa ottaa WCS-järjestelyihin kantaa, Cosplay Finland Tourin blogissa annetaan mahdollisuus moiseen.

Voittajaksihan karsinnoissa selvisivät Elffin ja Shufu, jotka pääsevät ensi kesänä Japaniin mesoamaan. Onnea heille! Poikia odotti myös yllätys, sillä Japanin suurlähetystö oli kutsunut kaikki Suomen WCS-edustajat sekä TVA:n ja CFT:n edustajat illalliselle. Lähdimme siis kaiken hulinan jälkeen pikaisten suihkujen kautta G.W. Sundmansiin illallistamaan oikein prameasti. Jos jonkinmoista ravintolaa on tullut nähtyä, mutta kyllähän Sundmans oli aika reippaasti hienompi kuin mihin on tottunut. Suurlähettiläspari sekä suurlähetystön muut edustajat olivat oikein mukavaa väkeä, ja ilta oli äärimmäisen mukava alkujännityksen laannuttua (ensimmäisten viinilasien jälkeen). Jos suurlähettiläs pukeutuu Itsenäisyyspäivän juhliin Narutoksi, en ylläty laisinkaan.

Hauskaa triviaa tältä reissulta: yövyimme Artun kanssa Messukeskuksen Holiday Innissä, tismalleen samassa huoneessa kuin kaksi vuotta sitten kun voitimme itse WCS-karsinnat. Aika nostalgista!

Ja nyt, parin päivän päästä päästä tähän aikaan olemme Tanskassa, toivon mukaan ihkujen uusien ja vanhojen tuttujen keskellä. Ohjelmassamme on siis tuomarointia sekä Suomen cosplayskenestä kertomista. Kunniavieraana oleva Arttu tuomaroi sekä World Cosplay Summit - että EuroCosplay-karsintoja SEKÄ muita kategorioita, ja itse olen muiden vierastuomareiden kanssa vastuussa parhaan cosplay-kuvan valitsemisesta. Kategorioiden määrästä päätellen cosplay-kisasta tulee suht eeppinen sessio. Puvuiksi otamme mukaan Travisin ja Bad Girlin sekä Harlockin ja Emeraldasin. Jälkimmäiset valikoituivat vuodenajan vuoksi: Amy & Maxi ovat kylmiä kuin perse, ja Esther ja Leon ovat virallisesti eläkkeellä jolta tulevat pois vain rahaa vastaan. Pyyntö kuitenkin oli että jotkut WCS-puvuista lähtisivät mukaan, so space pirates it is!

EuroCosplaysta en aio puhua nyt, koska muuten tulee liian ähky merkintä. Katselin alustavasti esityksiä tuoreeltaan maatessani sunnuntaiaamuna hotellin sängyssä, ja myöhemmin vähän tarkemmalla silmällä. Paljon on sanottavaa, mutta odottakoon se sanottava. Nyt on liikaa tekemistä: iso läjä kenkiä odottaa turvallista pakkaamista, nappien ompelemista... Argh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti