15. marraskuuta 2010

J-popcon, day 2

Oliko edes arvattavissa että lauantai olisi kreisin kiireinen päivä? Oli. Millään maailman tavalla en olisi kyennyt bloggaamaan, koska pääsin hotellihuoneeseen puoli kolmelta aamulla. D:

Lauantai alkoi tosiaan suht rennosti: aamupalan jälkeen vaan lahnasimme hetken. Suimme itsemme kuntoon yhdeksi ja suuntasimme tuomarointiin pääsaliin. Siellä päätuomarit kävivät läpi parit ja yksilöt jotka halusivat (ei nimittäin ollut pakollista, ilmeisesti). Saksan Iriksen kanssa kyttäsimme pukuja vaikka emme oikeastaan osallistuneet tuomarointiin, koska meidän tehtävämme oli tosiaan pelkkä kuvien palkitseminen.

J-popconin cosplayshow'ssa oli tosiaan monta miljoonaa eri kategoriaa: Best Act, Best Group, Best Pair (World Cosplay Summit & European Cosplay Gathering), Best Single (EuroCosplay & European Cosplay Gathering), Best Music, Crowd's Favorite, Best Photo. Osallistujia oli 23, yhden parin peruttua. Huom. vain yksi pari perui! Huikeaa! Paljon suurempi kisa ei olisi voinutkaan olla, koska jo tuollaisella määrällä tuomaroinnissa oli hankaluuksia pitää järjestyksessä että kuka voi saada ja mitä. Best single -kategoriassa oli aluksi vain yksi osanottaja, mutta pienen kyselykierroksen jälkeen cosplay-vastaava Karina sai houkuteltua lisää kisaajia pareista ja ryhmistä mukaan Best single -kategoriaan. Tämähän oli mahdollista koska EuroCosplay ei ole esityskilpailu ja aiemmin käytössä ollut Best Craft -palkintokin oli upotettu tähän jotta MCM Expoon lähtisi nimenomaan paras puku.

Eh, pakko myöntää että eräs aika vakava moka tapahtui järjestäjien puolesta: tuomareita ei lukittu jonnekin siihen asti että kisa alkoi. Päädyimme nimittäin pääjärjestäjän kanssa lounaalle koska emme olleet syöneet, ja tämän vuoksi koko show myöhästyi vähintään puoli tuntia. Hups. Toivottavasti ensi vuonna ruokkivat tuomarit takeawayllä, koska vaikka olimme aivan pienen matkan päässä niin kahvilassakin kaikki aina vaan viivästyy.


Päälava DGI-byenin isossa liikuntasalissa



Salin toinen puoli, eli puolet yleisöstä ennen kisan alkua



Cosplayaajat jännäämässä omalla alueellaan


Koko cosplayshow oli aika huikea! Ennen kisan alkua Banana Cosplay -niminen ryhmä esitti oikein upean FF7 (ilmeisesti Crisis Core?) -show'n, joka oli kyllä melkoisen upea. Olisi ollut varsin kisakelpoinenkin, mutta toimi vain lämppärinä itse show'lle. Banaanien jälkeen alkoi kisan ensimmäinen puoliaika. Ennen jokaista esitystä kilpailijat esittelivät itsensä pienellä videonpätkällä, jotka kuvattiin osin edellisen illan tapaamisessa ja osin lauantai-aamuna. Varsin hauska idea, näitähän käytetään myös World Cosplay Summitissa mutta en aiemmin olen kuullut että muissakin kisoissa. Klippien sisältö vaihteli, pelkistä esittelyistä kaikenlaiseen hassutteluun, ja keskimääräinen pituus oli n. 20 sekuntia.


Banana Cosplay


Tanskalaiset panostavat selkeästi enemmän esitykseen kuin pukuihin, ainakin jos tästä kisasta voi jotain päätellä. Osa esityksistä oli uskomattoman upeita, kun taas jäin kaipaamaan sellaisia wow-elämyksiä joita Suomen kisoissa usein kohtaa pukuja katsoessa. En sano etteivätkö puvut olleet laadukkaita, mutta ne jäivät kyllä vähän esitysten varjoon. Koreografiat olivat selkeämpiä, ja yhdessäkään tanskankielisessä esityksessä ei jäänyt epäselväksi mistä se kertoo. Jopa "meidänvuotisten" WCS-kisaajien Idan ja Siggen dialogi aukesi minulle ja oli viihdyttävä, vaikka en varsinaisesti ymmärtänyt sanaakaan.


Paitsi että tätä en ymmärtänyt, mutta viesti kyllä meni perille. Harvinaisen aidon näköiset aivot.


Puolet esityksistä hurahtivat ohi, ja oli siunatun väliajan paikka. Viime vuonna moinen oli kuulema pakko pitää tuomareiden jäätävän pissahädän vuoksi, ja samoin olisi tänä vuonna käynyt jos väliaikaa ei olisi ohjelmoitu mukaan alusta alkaen. Sen siitä saa kun ryntää suoraan lounaalta tuomaroimaan.
Väliajan jälkeen kuulimme ikäviä uutisia: toinen puoliaika myöhästyisi hivenen, koska backstagella oli käynyt painajaismainen ryöstö. Usealta kisaajalta oli varastettu rahaa, kännyköitä, kameroita, luottokortteja yms. arvotavaraa. Ymmärrettävästi monet kisaajat olivat shokissa, erityisesti ryhmä jolta oli rosvottu eniten. He eivät halunneet esiintyä vielä, joten sovimme että he esiintyisivät viimeisenä jos vielä silloinkaan kykenisivät. Kisaa päätettiin kuitenkin jatkaa, koska kaikki olivat kuitenkin nähneet niin paljon vaivaa ja tilanteelle ei oikein mitään muuta voinut. Loppukisa meni ihan yhtä hienosti kuin alkukin, ja kaikki parit esiintyivät. Viimeisenä esiintynyt ryhmä sai huikeat aplodit ja kannustushuudot, ja pääsivät esityksensä läpi oikein loistavasti. Yleisö suhtautui kyllä ihanan kannustavasti hankalaan tilanteeseen, olin hyvin vaikuttunut.

Heti viimeisen parin jälkeen kaikki tuomarit kiikutettiin viereiseen Spisehusetiin, jossa oli animekaraoke suljettu tuomarointia varten. Vierastuomarit eli minä, Iris ja Julia, kahlasimme heti kuvat läpi. Nauroimme että cosplay-vastaava Karinan sietää olla ylpeä meistä koska saimme yksimielisesti päätöksemme tehtyä aivan ennätysvauhdilla. Valinta ei kyllä todellakaan ollut kovin vaikea, sillä löysimme kuvista heti neljä suosikkiamme, joista karsimme hyvin pian yhden pois. Vaikeampaa olisi ollut jos olisimme saaneet palkita vain yhden, sillä kaikki kolme kuvaa olivat erittäin vahvoja.
Päätuomareiden tehtävä ei ollut yhtä helppo, ja heillä menikin tovi pohtimiseen. Tänä vuonna päätuomareita oli viisi, koska edellisenä vuotena oli syntynyt pattitilanne jossa neljä tuomaria oli jakautunut kahteen leiriin. Homma menikin oikein sujuvasti, varattua 45 minuuttia ei edes käytetty kokonaan. Sitten vaan takaisin saliin palkintojenjakoa varten. Missasimme tietenkin suurimmaksi osaksi väkiaikaohjelmana olleen Project Chun, joka on ruotsalainen japanilaisia ja korealaisia biisejä esittävä tanssiryhmä. Menin suht pipareiksi kun näimme heidän harjoittelevan Girls' Generationin Genietä, mutta ikävä kyllä olivat vetäneet sen ekojen biisien joukossa. Onneksi todistusaineistoksi jäi videoklippi jossa tytöt harjoittelee ja eräs ryhmän pojista tanssii lavan edessä mukana ja ownaa jokaisen lavalla olleen lantiollaan. Jos olen jotain oppinut Reneeltä niin arvostamaan korealaista poppia.


Löysin tällasen viime vuonna vieraana olleen hottisbeiben kuvankin sieltä seinältä, niin piti vähän käydä fappaamassa. Excuse my beauty, it's my J-popcon face.


Mutta sitten palkintoja! Kukin tuomareista sai käydä lavalla kertomassa yhden palkinnon, ja itse kävin jakamassa toisen sijan parhaasta kuvasta.

Best photo, kolmas sija: Ryhmä #10 Dancing with Zombies (Silent Hill)
Best photo, toinen sija: Ryhmä #6 My tears (Corpse Bride)
Best photo, ensimmäinen sija: Ryhmä #9 joiden ryhmännimeä en muista/löydä (D.N.Angel)
Best Act: Ryhmä #9
Best Group: Ryhmä #10 Dancing with Zombies (Silent Hill)
Best Music: Ryhmä #10 Dancing with Zombies (Silent Hill)
Best Single (EC, ECG): Mona Winther, ryhmästä #4 Demon Flower (XXXHolic)
Best Duo (WCS, ECG): Sørine Karlsson ja Abene Kuranchie, ryhmä #19 Press start to begin (Wild Arms 5)
Yleisön suosikki: Ryhmä #22 Duelling Butlers (Kuroshitsuji/Hellsing)

Olikohan siinä kaikki? Hirveä läjä voittajia ja kaikki ansaitsevia. Best photo -kategoriasta osaan antaa myös perusteluja: Silent Hill -ryhmän kuvassa oli uskomattoman intensiivinen tunnelma, ja se valkoista taustaa vastenkin se toi Silent Hillin kuvaan. Sama päti myös Corpse Brideen, hänen kuvastaan välittyi hahmon surumielisyys upeasti. Voittajien kuvassa taas oli asettelut juuri kohdallaan, poseeraukset olivat upeat ja cosplayaajat oli saatu "sidottua yhteen". Harmi että ainakaan vielä ei kuvia ole netissä saatavilla, mutta linkkaan jahka tulevat. Jos esityksiä haluaa katsoa, YouTubessa käyttäjä apocalypsesekoa on ladannut kanavalleen kaikki esitykset. Osa tosin on poistettu cosplayaajien pyynnöstä, joten esimerkiksi Best Act -esitystä ei ikävä kyllä pääse ihailemaan.

Cosplay-kisan jälkeen kävi käsky vaihtaa vaatteet kymmenessä minuutissa, koska illallinen odotti jo. Kymmenen minuutin päästä iso kööri suuntasikin bussilla kaupungin halki kohti ravintolaa, jossa meille oli varattu pöytiä. Kaikkien naamat tosin venähtivät aika paljon kun meidät käännytettiin ovella koska olimme yksinkertaisesti niin paljon myöhässä ja ruuat olivat jo roskiksessa. Eh. Saimmekin siis kokea öistä Kööpenhaminaa kun matkasimme neljään asti aukiolevaan ravintolaan, joka myöhemmin paljastui sijaitsevaksi aivan DGI-byenin huudeilla. Naama venähti siis paluumatkallakin. Sitä ennen: naamamme, kun Rio Bravon hampurilaiset paljastuivat päänkokoisiksi giganteiksi! Se lihan määrä veti kyllä tällaisen antilihaistinkin aikamoiseen hiljaiseen kunnioitukseen. Itsehän söin kasvisannosta, joka oli varmaann ihan hyvä mutta jaksoin syödä noin kolmasosan ennen kuin kroppa alkoi sanoa että nyt ei syödä, nyt nukutaan. Ruuansulatus sanoi että kauppa on kii, tänne ei enää oteta mitään. Aloin nukahdella haarukka suussa, kuten myös Iris, Laura ja Katharina. Julia sen sijaan... Jos haluatte nähdä yhden ihmisen rikkovan kaikkia fysiikan lakeja, menkää liharavintolaan singaporelaisen tytön kanssa. Ei ole mahdollista että pieneen naiseen mahtuu niin paljon ruokaa! Julia melkein söi Artunkin pöydän alle.


JÄTTILÄISHAMPURILAINEN


Jatkuu...

2 kommenttia:

  1. Esitys <3 Ihanaa, että jossain ymmärretään, että cosplay koostuu kahdesta sanasta eikä vain siitä costume. Minä muutan Tanskaan.

    VastaaPoista
  2. Fukka, oli kyl todella virkistävää nähdä ihan eri tason esityksiä kuin Suomessa! Eihän ne kaikki täyttä kultaa olleet, mutta monet olivat erittäin kekseliäitä ja hienosti toteutettuja. Suomessa tulee joskus sellainen olo että on nähnyt kaikki esitykset jo monta kertaa eri hahmoilla.
    Ja mää muutan kans, Tanska on ihanin.

    VastaaPoista